Sunnuntaina, kun Paimion metsät täyttyivät likomäristä suunnistajista, minä suunnistin Kurjenrahkan kansallispuistoon hakemaan jälkikasvuani partioleiriltä. Löysin perille navigaattorin avulla – tai navigaattorista huolimatta. Takaisintulomatkalla käännyin Tampereen valtatieltä Ohikulkutielle ja selitin takapenkkiläisille, että pelkään Ohikulkutietä. Sen liikenne on kaoottinen ja aggressiivinen, ja jostain syystä eksyn usein ajaessani Ohikulkutietä – ja samassa tajusin, että ajan parhaillaan kohti Naantalia, kun tarkoitukseni oli ollut lähteä täsmälleen päinvastaiseen suuntaan.
Minä ja takapenkkiläiset olimme varsin eri mieltä siitä, oliko eksyminen minun vai Ohikulkutien opasteiden vika. Joka tapauksessa Kaarinan ja Piikkiön halkaisevalla Ohikulkutiellä on muitakin ongelmia. Osa tiestä on infrastruktuuriltaan kuin mukava pieni kylätie, vaikka nopeusrajoitus on 100 km/h. Liikennettä, risteyksiä ja tietöitä on valtavasti. Suurin Ohikulkutien ongelma on kuitenkin sinne pesiytynyt liikennekulttuuri.
Työmatkani kulkee ruuhka-aikana moottoritietä pitkin, ja joka kerta huomaa heti, kun Ohikulkutie on purkanut pulssinsa valtakunnan ykköstielle. Jarrut on vedettävä pohjaan ja omaa nopeutta on laskettava, sillä häkellyttävän suuri osa Ohikulkutieltä tulleista autoilijoista kaahaa, kiilailee, kärkkyy peräpuskurissa ja koukkailee ennakoimattomasti.
En tiedä, onko Ohikulkutien vanhentunut tieinfrastruktuuri synnyttänyt piittaamattoman ja uhmailevan liikennekulttuurin vai mistä on kyse, mutta sydän hakkasi, kun sunnuntaina sai kokea tätä ajotapaa alkuperäisessä ympäristössään. Päättäjien olisi syytä todella vauhdittaa Ohikulkutien muutostöitä. Ajonopeutta olisi alennettava reippaasti niiksi vuosiksi, kun kaikki ei vielä ole valmista.
Juhannuksena monella on edessä uusia sydämentykytyksiä tuulilasin takana. Kaikki suomalaiset ajavat jälleen yhtä aikaa kesämökeille ja takaisin. Puolentoista tunnin matkaan voi silloin tuhrautua puoli päivää. Hassua on, että kaikki tietävät, millaista pääteiden liikenne juhannuksena on – ja silti kaikki pakkautuvat samalla kellonlyömällä tien päälle. Kauppoihinkin rynnistetään samaan aikaan.
Osalle juhlijoista tulee yllätyksenä se, että juhannuksen meno- ja paluuliikenteen päivinä on myös olemassa kellonaikoja, jolloin sekä pääteillä että ruokakaupoissa on mukavan väljää. Liikenneruuhkien helpottaminen tarvitsisikin ELY:n ja liikenneviraston virkamiehiltä sekä kauppiailta lisää kampanjointia ja tiedottamista. Juhlijoita olisi syytä informoida etukäteen siitä, milloin asvaltilla ja myymälöissä on rauhallisinta ja hiljaisinta. Varsinkin kauppiailla on käytössään useita houkuttimia, kuten tarjouksia, joilla voi tasata juhannusväen asiakaspulsseja.
Juhannukseen on vielä muutama päivä aikaa, ja juuri nyt on hyvä hetkiä miettiä omaa juhannuksen aikataulutusta. Täytyykö ratin taakse ja kauppaan rynnistää heti työpäivän jälkeen, vaan voisiko ensin ottaa rauhallisesti ja syödä vaikka perheen kanssa kotona rauhassa? Ratin taakse voi lähteä siinä vaiheessa, kun yötön yö on jo alkamassa.
Omatoimiset löytävät googlailemalla Liikenneviraston ennustuksen: pahimmat menoliikenteen juhannusruuhkat tulevat olemaan torstaina kello 11–20. Sunnuntaina paluuliikenne on vilkkainta kello 10–21. Liikennevirasto huomauttaa, että noina kellonaikoina lyhin reitti on yleensä hitain.
