Viisi innokasta Paimion Naisvoimistelijoiden jäsentä edusti Helsingissä järjestetyssä Gymnaestradan tapahtumassa muiden 21 000 ihmisen joukossa. 15ttä kertaa järjestettävä tapahtuma oli Suomessa ensimmäinen laatuaan.
-Se oli mieletön kokemus, eikä sinne lähteminen kaduta, Marja-Terttu Lehto kertoo.
Suuresta ihmismäärästä huolimatta naisten mukaan kaikki olivat tapahtumassa hyväntuulisia. Suomalaisia osallistujia tapahtumassa oli noin 4000, kun eri kansalaisuuksia oli edustettuna 50:stä eri maasta. Tapahtumaan osallistui niin naisia kuin miehiäkin.
-Ihmisiä oli siellä laidasta laitaan aina valio-osaajista kuntovoimistelijoihin ja harrastajiin, Marjaana Salmela kertoo.
Paimon Naisvoimistelijoiden osuus viikon kestäneessä tapahtumassa oli erityisesti Elämän Jälki -kenttäohjelmassa, joka esitettiin tapahtuman avajaisissa, sekä myös kolmena kertana Summer Life -kokonaisuudessa.
Naisten esiintymisasuna tapahtumassa oli violetti housupuku. Päätä koristi saman värinen kukkapanta. Jalassa piti olla valkeat tossut. Pitkä tukka tuli laittaa ranskalaiselle letille tai banaaninutturalle. Huulissa sai olla esiintymisasun sävyistä punaa. Erityisen tyytyväisiä naiset olivat esiintymisasujen helppoudesta.
-Tanskalaisilla osallistujilla oli rekvisiittana aina step-lauta mukanaan. Joillakin oli taas ämpäri tai vanne kannettavana, Marjaana Salmela kertoo.
Omien arvoesineiden mukana säilyttäminen vaati tapahtumassa kekseliäisyyttä, sillä tavaroille ei ollut säilytyspaikkaa.
-Minulla oli vyölaukku asun alla. Joku sanoi puolestaan tapahtumassa säilyttävänsä pankkikorttia jumppatossussa, Matleena Koskinen nauraa.