Syksyn harrastuskausi on alkamassa. Osa kursseista ja ryhmistä on jo käynnistynyt, osaan kerätään nopeaa tahtia ilmoittautumisia.
Kesälomien vapauden jälkeen monella paimiolaisella, sauvolaisella ja kaarinalaisella on vankka usko siihen, että tänä vuonna minulla varmasti on aikaa ja jaksamista pysyä ryhmässä mukana. Jostain kummasta syystä kotijoukot eivät ole aina yhtä innostuneita perheenjäsenen uudesta harrastuksesta. Monet osaavat ennustaa, kuinka käy.
Kuvio menee näin: Perheenjäsen aloittaa innosta hehkuen uuden harrastuksen. Kotiin palattuaan hän kehuu harrastusta vuolaasti ja aikoo vuorenvarmasti käydä ryhmässä koko talven. Seuraavallekin kerralle hän menee innokkaasti. Kolmannella kerralla askel on jo vähän hitaampi. Ryhmässä tulee enemmän lörpöteltyä kuin tehtyä hommia. Neljännellä kerralla sataa, ja telkkaristakin tulee se kiinnostava ohjelma, joten perheenjäsen jää kotiin. Viides kerta unohtuu jonkun syntymäpäivän tai flunssan vuoksi. Sitten mukaan ei enää kehdatakaan mennä. Loppuvuosi vietetään ilman harrastusta.
Toisin sanoen uuden harrastuksen hankkiminen noudattaa samoja vaiheita kuin esimerkiksi alkava parisuhde. Alkuun kuuluu kuherrusvaihe, jolloin uudessa harrastuksessa tai ihmissuhteessa kaikki on hauskaa, myönteiset piirteet ylikorostuvat ja ryhmän tai kumppanin kielteisille piirteille ollaan sokeita. Tämän jälkeen konfliktivaihe seuraa yhtä varmasti kuin yö seuraa päivää. Konfliktivaiheessa harrastuksen tai toisen ihmisen ikävät piirteet ovat meille ylikorostuneessa valokeilassa. Meistä saattaa tuntua siltä, että haluamme ottaa etäisyyttä harrastukseen tai emme jaksa keskittyä siihen kunnolla. Toisinaan konfliktivaihe on myrskyisä ja riitaisa, toisinaan vain hivenen epämukava.
Vasta, kun konfliktivaihe on ohitettu, alamme nähdä realistisesti harrastuksen tai uuden kumppanin mukavat ja ikävät piirteet. Vasta kuohuntavaiheen jälkeen meille on kehittynyt kunnollinen tuntuma siihen, mitä esimerkiksi harrastukseen sitoutuminen aidosti tarkoittaa ja mitä se antaa tai vie. Toisin sanoen harrastusta ei kannata keskeyttää vielä neljännellä tapaamiskerralla: se, että silloin väsyttää eikä huvita, ei johdu siitä, että syksy on alkanut pimentyä, eikä siitä, että harrastus muuttuu eksistentiaalisen muodonmuutoksen myötä yhtäkkiä rasittavammaksi kuin aiemmin, vaan siitä, että käymme läpi tiettyä, normaalia vaihetta.
Miten konfliktivaihe ohitetaan? Yleensä se väistyy antamalla ajan kulua ja jatkamalla sinnikkäästi. Vaihe on vain vaihe, se menee ohi, ja yhtäkkiä harrastus – tai parisuhde – muuttuu taas mukavammaksi.
Toisinaan konfliktivaihe tuo esiin olennaisia epäkohtia, joita on syytä pysähtyä ratkomaan. Tarvitaan pieni tuumaustuokio ja aivoriihi sen keksimiseksi, miten saada keppijumppa tai italian kurssi sovitettua omaan elämänrytmiin niin, että se tuo pääsääntöisesti iloa ja voimaa eikä syö liikaa jaksamista muualta.
