Peimarin Rasti teki kävijäennätyksen

0

Peimarin Rastien kävijäennätys murskautui torstaina  24. syyskuuta Nahkvuoren metsissä. Edellinen kävijäennätys viime vuodelta oli 5566 suunnistajaa. Tämän torstain jälkeen kävijöitä oli kasassa 5702 ja kertojakin on vielä jäljellä neljä. Louna-Jukola selvästi houkutteli uusia suunnistajia tai innosti tottuneempia, sillä erona viime vuoteen nähden toukokuun alun ja Jukolan välillä oli rasteilla 500 kävijää enemmän. Jukolan jälkeen olleilla kahdella kerralla puolestaan  Louna-Jukolan maastossa ja samoilla rastipisteillä nähtiin 350 suunnistajaa enemmän.
Nahkvuorella metsään uskaltautui 113 päiväsuunnistajaa, vaikka välillä syksyinen sade ropisi niskaan. Yön pimeys ja tummien pilvien takaa kurkkinut kuu houkutteli puolestaan peräti 72 osallistujaa.