Paimiossa suunnitellaan rakennettavaksi ulkokuntosali. Laitteet on tarkoitus hankkia Ville Rahilan testamenttaaman omaisuuden avulla, eikä kaupunki ole budjetoimassa niihin omia rahoja.
Ulkokuntosalia varten perustetaan työryhmä, mikäli sivistys- ja vapaa-aikalautakunta asettuu tiistain kokouksessaan pohjaehdotuksen kannalle. Jos työryhmä sekä tekninen lautakunta päätyvät pitämään ulkokuntosalia hyvänä ideana, pohdittavaksi tulee se, mihin ulkokuntosali sijoitetaan.
– Jokipuisto ainakin olisi todella hyvä vaihtoehto, sillä sen lähelle on muuttanut runsaasti seniori-ikäisiä, miettii Paimion vapaa-aikatoimenjohtaja Marja Astola-Turpeinen.
– Urheilukentälle sitä ei voi harkita. Siellä nuorisolla on ollut rikkomisen intohimo. Joka tapauksessa ulkokuntosali on tulossa keskustaan jonkin sopivan reitin varrelle.
Tällaista puistoa on selvästi kaivattu Paimioon, sillä asiaa koskeva Kunnallislehden päivitys Facebookissa tavoitti lyhyessä ajassa yli kaksituhatta ihmistä sekä keräsi tukun kommentteja.