Ruokajakelua vähäosaisille Paimiossa

1

ruoka1Asemaseurakunta järjestää Leipäilta-nimellä toimivaa ruoan jakelutapahtumaa Paimiossa. Tapahtuma on tarkoitettu vähäosaisille, ja se järjestetään aina joka toinen torstai.
– Tämän on neljäs kerta tänä vuonna, kun Leipäilta järjestetään, Asemaseurakunnan vapaaehtoinen ja käytännön asioista huolehtiva Tuija Aalto kertoo.
Leipäilta onkin Asemaseurakunnan itsenäisesti perustama tapahtuma, joka tehdään yhteistyössä Operaatio Ruokakassin kanssa.
– Aluksi meillä oli ongelma löytää tapahtumalle paikka, sillä kukaan ei sitä meille Paimiosta halunnut antaa. Lopulta päädyimme seurakunnan omaan tilaan Vistantie 10:een, Aalto kertoo.
Koko toiminta pyörii 30 vapaaehtoisen ja lahjoitusten voimin. Jopa pakastimet, joissa ruokaa säilytetään on saatu lahjoitettuna.
– Lahjoituksilla ja kerjäämällä tämä systeemi pyörii, Tuija Aalto nauraa.
Leipäilta alkaa aina kello 17. Ruokaa hakeneet viedään saliin, jossa on aluksi puolen tunnin ajan musiikkia ja laulua, sekä hieman hengellistä sanaa, tällä kertaa Asemaseurakunnan puheenjohtajan Kimmo Jalosen puhumana.
– Tilaisuudessa kerrotaan ajankohtaisten tiedotettavien asioiden lisäksi myös paljonko ruokaa saa mukaansa, Tuija Aalto lisää.
Tilaisuuden loputtua saa kassin, jonne vähitellen kerätään tavaraa ulko-ovelle päin kulkiessa. Jokainen voi valita, mitä ruokaa haluaa mukaansa ottaa aina banaaneista leipään.
Tuija Aallon mukaan ruokajakelulle on Paimiossa ehdottomasti tarvetta.
– Parhaimmillaan täällä käy illassa väkeä noin 60 hengen verran. Kaikille ei aina välttämättä edes riitä jaettavaa. Teemme yleensä noin 50 kassia ruokaa valmiiksi ja perheille omat hieman isommat kassit. Jos perhekassit loppuvat kesken, niin heille annetaan siinä tapauksessa kaksi tavallista kassia ruokaa.

Lue lisää 13.10.2015 lehdestä

1 KOMMENTTI

Kommenttien lisääminen on estetty.