Kaarinan aikuislukiolle tappotuomio

0

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaan Kaarinan lukion aikuislinjan toiminta päättyy kuluvan lukuvuoden lopussa. Sivistyslautakunta edellytti päätöksessään, että Kaarinan kaupunki huolehtii siitä, että aikuislinjan opiskelijat saavat neuvoa ja ohjausta opintojensa jatkamiseen muualla. Etenkin tutkintotavoitteiset opiskelijat on ohjattava Turun iltalukioon, ja koulupudokkuuden ehkäisemiseksi on laadittava suunnitelma siitä, miten tukitoimenpiteitä voidaan parantaa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Aikuislinjan lopettamisen lasketaan tuovan kaupungille vuositasolla 80 000 euron säästöt. Aikuislinjan rehtori on jäämässä eläkkeelle.
Asia oli esillä vielä kaupunginhallituksen kokouksessakin, koska kaupungille oli toimitettu aikuislinjan lopettamiseen liittyen Kaarinan lukion oppilaiden vetoomus, Kaarinan lukion aikuislinjan opettajien vetoomus ja Kaarinan aikuislukion oppilaan kirjelmä. Kaupunginhallitus ei asiaan puuttunut vaan merkitsi vetoomukset vain tiedokseen.