Piikkiön hyttitehdas paukautti keskiviikkona medialle yllätyksen: Meyer Turku investoi Piikkiöön huomattavalla summalla, 17 miljoonalla eurolla.
Kun Kunnallislehti kertoi asiasta verkossa, Facebookissa uutista epäiltiin. Voiko näin hyvä tieto pitää paikkansa?
Myös työntekijöiden suhtautuminen on ollut varovaista. Vaikka tehtaalle ei ilmesty robotteja korvaamaan työntekijöitä, työn vaativuus vähenee täysautomaattisen kokoonpanolinjan myötä. Ehkä työpaikat säilyvät mutta palkat putoavat. Horisontissa väijyy sekin uhka, että paneelien valmistus siirretään Piikkiöstä Liettuaan, vaikka juuri paneeleiden kehittämiseen on panostettu Piikkiössä. Tehtaan paneelien äänieristys on markkinoiden paras.
Toimittajana mietin ensimmäiseksi, miten vakavarainen omistaja on uskaltanut tehdä näin ison uhkasijoituksen. Ala on epävarma ja riskialtis, ja Kiinakin on tulossa verisenä kilpailijana markkinoille.
Epäilyt ovat oikeutettuja ja perusteltuja. Karvas kokemus on opettanut, että hyvien uutisten perään on usein jouduttu pettymään. Samalla epäilyksissä on pessimismiä, joka on riski itsessään.
Talous ei lähde nousuun, ellei riskejä oteta ja tulevaisuuteen uskalleta panostaa. Positiivista mielialaa tarvitaan. Mitä useampi uskaltaa investoida, sitä nopeammin muut tulevat perässä ja markkinat alkavat tervehtyä. Miksi merkittävistä sijoituksista epäillään säännönmukaisesti, että kainalossa kulkee ketunhäntä, kaikki tulee lässähtämään tai ainakin vähäosaisimmat kärsivät?
Piikkiön hyttitehdas on kamppaillut useita vuosia henkitoreissaan. Lomautukset ovat seuranneet toisiaan, ja rakennukset ovat rapistuneet rapistumistaan. Se, että luotettava omistaja on valmis panostamaan tehtaaseen näin merkittävällä summalla, on upea merkki siitä, että Piikkiön hyttitehtaassa on melkoista potentiaalia. Hienoa, hyttitehdas!