Tulevana sunnuntaina Nummenpään louhimo toimii Silja-Rastien kilpailukes-kuksena. Mukaan on ilmoittanut yli 1 500 suunnistajaa. Maasto on osittain sama kuin Louna-Jukolassa.
Silja-Rastien yhteydessä järjestetään ensimmäinen neljästä tämän vuoden huippuliigan osakilpailusta. Yle televisioi huippuliigan. Huippuliigassa on GPS-seuranta. Huippuliigaan pääsee 55 miestä ja 45 naista. Ilmoittautuneiden joukossa ovat esimerkiksi Miika Kirmula Angelniemen Ankkureista sekä Paimion Rastin Pasi Ikonen, Fredric Portin ja Frederic Tranchand. Naisten puolella kilpailee mm. Paimion Rastin Saara Norrgrann.
Kilpailumatkat ovat keskimatkat. Onnistuneen suorituksen on arvioitu kestävän 35 minuuttia. Katsojia palvelee yleisörasti, joka näkyy kilpailukeskukseen. Silja-Rasteilla on some mukana ja kisaa voi seurata myös netin välityksellä.
Missä sijaitsee nummenpääm louhimo, edes Google maps ei tunnistanut moista paikkaa ellei se sitten ole joku kivikasa nummenpäässä joita on useita suomessa. Kysyvä ei tieltä eksy ?
Tervehdys! Toimitus tutki osoiteasiaa, ja neuvomme on, että aseta tähtäin Sauvontie 330-350 ja varsin oikealla alueella olet. Pahoittelemme epämääräistä ilmaisua lehdessä.
Kommenttien lisääminen on estetty.