Kaaritien varressa Apilatien hyötyjätepiste herättää huomiota epäsiisteydellään. Vapun alla lehteen tuli useita kuvia pursuavasta keräyspisteestä, ja näkyihän niissä, että paikalle kipataan ihan mitä vaan jätettä, jopa ongelmajätteitä.
Lounais-Suomen Jätehuollon asukaspalvelupäällikkö Kati Huhta tietää paikan ja tietää, että siellä on ollut ongelmia pitkään. Asiakaspalaute ei vain enää osu oikeaan kohteeseen, kun paimiolaiset ottavat edelleen yhteyttä heihin. Apilatien osalta tilanne on nimittäin se, ettei se, eivätkä muutkaan nykyiset hyötyjätepisteet kuulu enää LSHJ:lle, vaan ne on siirretty Ringin ekopisteiksi. Vaikka asiasta on tiedotettu, monikaan ei edelleen tiedä, että hyötyjätekeräys on siirrettu tuottajayhteisöjen vastuulle ja työtä konkreettisesti tekee Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy.
Useampi LSJH:n kierrätyspiste on siirtynyt Rinki Oy:lle heti vuoden vaihteessa kun vastuu pakkausten kierrätyksestä siirtyi kunnilta tuottajille. Kaikkia kylttimuutoksia ei ole vielä tehty, joten monissa jo Ringille siirtyneissä pisteissä on vielä väärät yhteystiedot.
Apilatien osalta tilanne on se, että kyseinen hyötyjätepiste suljetaan syksyllä, mutta koska uuden keräyspisteverkoston pystyttäminen on viivästynyt, Rinki hoitaa pisteen tyhjennykset syksyyn asti ja valitettavasti tyhjennykset takkuavat jonkun verran. Siivousapua sotkuiselle pisteelle Rinki on joutunutkin ostamaan Lounais-Suomen Jätehuollosta.