Tähtäimessä SM- ja MM- kisat

0
Marika ja Zalama pokaalin kera Unkarissa.

Paimiolainen Marika Ruohonen voitti australiankelpie Zalaman kanssa huhtikuun puolivälissä ParAgilityn kansainvälisen kilpailun Unkarissa Gyulan kaupungissa. Tämä oli jo kolmas kisamatka Euroopassa.
– Kisamatka oli vaiherikas ja saimme Zalaman kanssa taas monia uusia kokemuksia, Ruohonen kertoo ja jatkaa että voitto kyllä kruunasi koko suuren valmistautumisen matkaan.
Kisakokemusta on parivaljakolle kertynyt Suomessa runsaasti sekä agilityssä että paragilityssä.
Ensi viikonloppuna pari kilpaileeTuulissuolla Turun seudun agilityurheilijoiden Toukokisoissa.
Sen jälkeen Marika Ruohonen ja Zalama tähtäävät kovinta kuntohuippuaan agilityn SM-kilpailuihin Lahteen. Kisat ovat kesäkuun puolivälissä.
Paragilityn SM-kisat ovat vuorossa heinäkuussa Keminmaalla. Siellä on hyvä testata taitoja elokuista MM-koitosta varten.
– Lähdemme Zalaman ja Tykin kanssa Tsekkiin paragilityn MM-kisoihin. Sinne lähtee ehkä toinenkin suomalainen pari, Ruohonen sanoo.
Ruohosella on kisanäyttöä jo niin runsaasti paragilityssä, että MM-edustajaksi paikka on julkistamista vaille valmis. Joukkue julkistetaan virallisesti kesäkuussa.
– Harjoittelemme nyt niin paljon kuin mahdollista. MM-kisoissa pitää keskittyä kunnolla ja tehdä parhaansa. Meillä on siellä hyvät mahdollisuudet kun kaikki menee nappiin, Ruohonen hymyilee.

Lue lisää 17.5.2016 lehdestä