Sauvon kunnanhallitus on esittämässä valtuustolle, että kunta merkitsee rakenteilla olevasta Kiinteistö Oy Sauvon Keskustorista A-osakkeet 7740 eurolla ja että kunta lisäksi myöntää perustettavan yhtiön rahoitukselle enintään 1,7 miljoonan euron täytetakauksen.
Keskustorin uudisrakennus on osaomistustalo, jonka toiseen ja kolmanteen kerrokseen tulee yhteensä 12 asuinhuoneistoa. Kunta saa käyttöönsä katutasosta runsaan 400 neliön toimistotilat ja lisäksi kellaritiloja mm. arkistoa varten.