Showmamat hopealle!

0

Showmamas eli Annika Mutilan tanssikoulun aikuisten kisaryhmä pääsi jälleen Suomen mestaruus -kisoissa palkintosijoille. Ryhmälle tuli hopeaa Jyväskylässä järjestetyssä Performing Arts -kilpailussa.
Showmamas kilpaili muodostelmasarjan yli 31-vuotiaiden aikuisten ikäryhmässä. Palkinnoista kisasi 10 joukkuetta.
– Mitalisarja jatkuu, iloitsee paimiolainen Kirsi Haltia Showmamoista.
– Tämä oli meidän kuudes kertamme SM-kisoissa ja kolmas mitalinne.
Viime vuonna Showmamas oli merihädässä ja pelastui lopuksi laivalle. Tänä vuonna sama tarina jatkui ja mamat päätyivät norjalaiseen kalatehtaaseen pakkotöihin. Lopuksi Showmamoista tuli makoisa kalakeitto. Esiintyjillä oli päällään keltaiset haalarit ja mukanaan 60 kalapehmolelua.
Hopeamitalistit pääsevät Performing Arts -kilpailun maailmanmestaruuskisoihin, joten lokakuussa Showmamat pakkaavat kalat reppuun ja lähtevät Saksaan kisaamaan.
Showmamoissa on yhteensä 18 tanssijaa. He ovat 31–50-vuotiaita naisia, joista lähes kaikki ovat paimiolaisia. Heitä valmentaa Annika Mutila Smith.