“Vähän enemmän kuin kaksoistutkinto”

0

Katriina Kostiainen tanssii Turun Katutanssiyhdistyksessä. SM-menestystä saavuttanut tanssija yhdistää ryhmänsä kanssa hip hopiin esimerkiksi break dancea. Kuva: TS/Tara Jaakkola

Katriina Kostiaisen tie eläintenhoitajaksi ja ylioppilaaksi ei ole ollut se tavanomaisin. Uudessakaupungissa kasvanut nuori nainen muutti Turkuun, kun opinnot Paimion lukiossa ja Livian Paimion toimipisteessä alkoivat. Hän kulki päivittäin linja-autolla ja myöhemmin omalla autolla Paimioon.
Paimio valikoitui opiskelukohteeksi, sillä se oli lähin paikka, jossa voi opiskella eläintenhoitajaksi. Turussa hän halusi asua, koska harrastaa puoliammattimaisesti katutanssia. Turun Katutanssiyhdistyksen riveissä tanssiva Kostiainen nappasi ryhmineen juuri SM-kisoista kahdeksannen ja kymmenennen sijan.

Neljässä vuodessa kaksi tutkintoa

Ylioppilastulokset varmistuivat pari viikkoa sitten. Pieneläinhoitajan paperit Katriina Kostiainen ottaa vastaan perjantaina. Hän oli ikäryhmässään ainoa, joka teki kaksoistutkinnon Paimiossa.
– Tutkinnon rakentaminen oli aika pitkälti omissa käsissä, ja sain itse päättää aikataulustani. Valmistuin neljässä vuodessa, joka on yleinen valmistumisaika kaksoistutkinnossa.
Lukion puolella Kostiainen ei päästänyt itseään helpolla. Hän luki pitkän fysiikan ja matematiikan ja teki paljon kemian kursseja. Ne ovat tarpeen, kun hän pyrkii eläinlääkäriksi.
– Tein varmaan vähän enemmän kuin kaksoistutkinnon, naurahtaa Kostiainen.
Pääsy Helsingin eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan selviää heinäkuun alussa. Jos portti ei aukene ensimmäisellä yrityksellä, Kostiainen toivoo löytävänsä eläintenhoitajan töitä välivuodeksi.

Katriina Kostiainen valmistui tänä keväänä eläintenhoitajaksi Liviasta ja ylioppilaaksi Paimion lukiosta.