Henkilöstö sairastaa vähemmän kuin ennen?

0

Paimion kaupungin työntekijät ovat vähemmän sairauslomilla kuin monen muun kunnan henkilöstö.
Paimiossa työntekijä oli viime vuonna sairaana pois töistä keskimäärin 12,5 päivää vuodessa, kun Kunta10-tutkimuksessa mukana olleissa kunnissa sairauslomia on keskimäärin 16,7 päivää henkilötyövuotta kohti. Paimiossa työntekijä oli siis 34% vähemmän sairauslomilla kuin tutkimuksen kuntien henkilöstö.
Paimion henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen ei kuitenkaan pidä Paimion tilannetta poikkeuksellisen hyvänä vaan muistuttaa, että Kunta10-tutkimuksesta saa lähinnä suuntaa-antavia vertailutietoja.
Tutkimuksessa on mukana 11 suurta suomalaista kuntaa.
Sairauslomien määrä on laskenut Paimiossa vuosi vuodelta, ja vielä vuonna 2012 sairausloma-päiviä kertyi 16,9. Hulkkosen mukaan Paimiossa ei kuitenkaan ole tehty parina viime vuotena mitään erityistä, mikä voisi selittää sairauslomien vähyyden.
– Paimiossa on pyritty jatkuvasti pitämään työterveyshuollon kanssa hyvää huolta henkilöstön työkyvystä, Hulkkonen toteaa.