Nokkakolari vaati kuolonuhrin Sauvossa

0

Sauvo-Kemiöntiellä henkilöautoa kuljettanut, vuonna 1992-syntynyt mieshenkilö menehtyi nokkakolarissa keskiviikkoaamuna. Kello 5.46 aikaan lähellä Nuutinniementien risteystä tapahtuneessa onnettomuudessa loukkaantui lisäksi kaksi henkilöä. Poliisin saamien tietojen mukaan onnettomuudessa osallisena ollut pakettiauto oli ajanut Kemiönsaaren suunnasta Sauvo-Kemiötietä kohti Paimiota. Pakettiautossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Nuutinniementien risteyksen lähellä, suoralla tienosuudella oli Sauvo-Kemiötietä vastakkaisesta suunnasta ajanut henkilöauto ajautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä pakettiauton käyttämälle kaistalle ja törmännyt siihen. Henkilöautossa yksin ollut kuljettaja menehtyi välittömästi törmäyksessä. Pakettiauton kuljettaja ja matkustaja loukkaantuivat. Sää oli tapahtumapaikalla hieman sumuinen. Tapahtunutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholin tai muiden päihdyttävien aineiden ei epäillä vaikuttaneen asiaan, mutta varmuus asiasta saadaan oikeuslääketieteellisen tutkimuksen valmistuttua.