Yhdistysrekisteriä ylläpitävä Patentti- ja rekisterihallitus aikoo poistaa rekisteristä toimintansa lopettaneita yhdistyksiä. Poistouhan alla on noin 40 000 yhdistystä eri puolilta Suomea ja reilu 70 Peimarista. Kyseisiltä yhdistyksiltä ei ole tullut ilmoitusta yhdistysrekisteriin vuoden 1995 jälkeen. Jos poistomenettelyssä mukana oleva yhdistys jatkaa toimintaansa, tulee sen ilmoittaa kirjallisesti Patentti- ja rekisterihallitukselle asiasta 12. tammikuuta 2017 mennessä. Ne yhdistykset, joilta ei kehotuksesta huolimatta tule aiheesta ilmoitusta, poistetaan surutta rekisteristä tammikuussa 2017. Kyseinen poistomenettely perustuu heinäkuussa voimaan tulleeseen uuteen yhdistyslakiin, jonka tavoitteena on lisätä rekisterin ajantasaisuutta.
Rekisteristä poistouhan alla olevia yhdistyksiä oli lukuisia myös Paimion ja Sauvon alueella. Paimiossa lopetusuhan alla on 47 ja Sauvossa 24 yhdistystä. Muun muassa Paimion moottorikerho Ry oli yksi listalla olevista. Soitto kerhon puheenjohtaja Kimmo Nyströmille paljasti, ettei tieto rekisteristä poistamisen uhasta ole tullut ainakaan kerhon tietoisuuteen.
– Asiasta ei ole tullut tietoa meille. Kuulin siitä nyt ensi kertaa, Nyström sanoo.
Jatkossa Kimmo Nyström aikoo tehdä ilmoituksen yhdistyksen olemassaolosta, jotta toiminta mahdollistuu.
– Toimintamme on pienimuotoista, mutta ilmoitus täytyy sitten tehdä.
Rekisterissä poistouhan alla olevien yhdistysten nettisivustoja tutkimalla löytyy myös tietoa, että jotkut yhdistykset ovat myös virallisesti tulleet tiensä päähän. Ilmeisesti tieto asiasta ei kuitenkaan ole saavuttanut Patentti- ja rekisterihallitusta. Esimerkiksi listalla olevan Paimion Radioamatöörit Ry:n nettisivulla lukee selkeästi, että yhdistyksen kerhoillat on lopetettu ja kerho aiotaan lakkauttaa.
Poistouhan alla ovat mm. Paimion Golf ry, Paimion Hevosystävät r.y., Paimion ja Sauvon Elinkeinomessut ry, Paimion Kamerakerho r.y., Paimion kansalaisopiston opistolaisyhdistys r.y.,PAIMION MERIKULMAN TYÖVÄENYHDISTYS R.Y., Paimion Mieslaulajat r.y., PAIMION MOOTTORIKERHO R.Y., Paimion musiikkikoulun kannatusyhdistys r.y., PAIMION POHJOLA-NORDEN R.Y., PAIMION RADIOAMATÖÖRIT R.Y., Paimion Seudun Ammattiautoilijat ry, PAIMION SEUDUN VANHUSTENKOTIYHDISTYS R.Y., PAIMION , PAIMION URHEILUAUTOILIJAT R.Y., Paimion Vasemmistonaiset ry, Paimion Veikkarin Pienviljelijäyhdistys r.y., Poimarin Tikkakerho r.y. Lisää löytyy patentti- ja rekisterihallituksen nettisivuilta.