Arkea pyrkii pienentämään ruoan hävikkiä myymällä tarjoilusta ylijäävää ruokaa uudella Lunchie-sovelluksella. Vuonna 2015 käyttöön otetun mobiilisovellus tarjoaa mahdollisuuden hävikkiruoan ostoon seuraavaksi Paimion Paltanpadassa. Näin ravintola voi myydä ylijäävää ruokaa edullisina take away -annoksina sekä erikoistarjouksina.
– Lunchie-sovellus otetaan käyttöön Paltanpadassa syyskuun alkupuolella, Arkean palvelujohtaja Sanna Malaska kertoo.
Lounaan jälkeen kuka tahansa voi siis ostaa sovelluksen avulla itselleen ylijäänyttä ruokaa, jonka annosmäärä on päiväkohtaista.
– Ruoan voi noutaa arkisin, kun Paltanpata on auki. Esimies kirjaa yli jääneet ateriat sovellukseen, joita voi sen jälkeen ostaa järjestelmän kautta. Asiakas voi ostaa annoksia haluamansa määrän ja vaikka kaikki, jotka ovat tarjolla. Sovelluksen ansiosta ei tarvitse kävellä paikalle katsomaan, onko ruokaa vielä jäljellä, vaan tilanne päivittyy, Malaska kertoo.
Sovelluksen lisätietoja kenttä kertoo myös, mitä ruoka kulloinkin sisältää.
– Yleensä se on lämmin ruoka, johon eivät kuulu juomat tai jälkiruoka. Jos jälkiruokaa kuitenkin jää, voidaan sitäkin myydä omana annoksenaan.
Lähtökohta sovelluksen tarpeelle on hävikin pienentyminen.
– Kun puhutaan ravintolatoiminnasta, jossa arvioidaan päivittäin asiakkaiden määrä, ei ruoka yleensä mene tasan, vaan muutama annos jää aina yli. Nyt sillekin ylijääneelle ruokamäärälle on muu sijoituspaikka kuin biojäte, Sanna Malaska sanoo.
Hävikkiruoka on myös edullista.
– Perimmäinen ajatus on, että ruoka menisi parempaan käyttöön, joten sitä voi myydä halvemmalla, noin 3–3,5 euron hintaan. Näkemykseni mukaan summa on kohtuullinen.
Syksyn mittaan Lunchien käyttöä laajennetaan myös kouluihin ja päiväkoteihin. Paimiossa Paltanpata pysyy toistaiseksi ainoana sovelluksen käyttäjänä.
– Paimion koulujen kanssa palataan asiaan ensi vuonna. Asia vaatii rehtorien kanssa keskustelua, Malaska lisää.