Uudet opetussuunnitelmat otettiin kouluissa tänään käyttöön. Mikäli niiden lupaukset toteutuvat, kouluista on seuraavien vuosien aikana muotoutumassa huikeita oppimispuistoja, joissa jokainen oppilas haluaa oppia ja on löytänyt itselleen ominaisen tavan sisäistää tietoa.
Monet uuden opetussuunnitelman esiin nostamista teemoista ovat ikuisuusongelmia, joita on yritetty ratkoa opetuspiireissä niin kauan kuin koulu on ollut olemassa: Miten paljon oppilaalle voi antaa valtaa ja vastuuta? Miten saada oppilaat innostumaan? Miksi yksi oppii vain, jos hänet pakotetaan pänttäämään kokeisiin, mutta toinen oppii vain, kun saa tehdä jotain luovaa ja hassuakin uuden asian kanssa? Miksi yksi kantaa vastuuta omasta koulunkäynnistä, kun toinen keskittyy vain muiden oppilaiden ja opettajan elämän hankalaksi tekemiseen?
Uusi opetussuunnitelma antaa ikuisuusongelmiin aiempaa enemmän ja todennäköisesti myös parempia työkaluja ja perusteluita. Toimittajana on ollut ilo kuulla opettajien innostusta siitä, mitä uuden opetussuunnitelman myötä on mahdollista tehdä toisin kuin ennen.
Riskinä on, että käytännön arjessa periaatteiden toteutuminen jää sattuman varaan. Pystyykö yksi opettaja asettumaan koulupäivän kiihkeydessä parinkymmenen eri oppilaan housuihin ja ymmärtämään jokaisen yksilöllisen tavan oppia? Aina on ikävaiheita ja oppilaita, jotka haluavat asettua vastahankaan ja aikaansaada kaaosta, ja he tarvitsevat paitsi ymmärtämistä myös kylmää rajojen asettamista. Osa lapsista riehaantuu holtittomasti, jos he huomaavat, että saavat aikuisen syystä tai toisesta juoksemaan tahtonsa mukaan. Lisäksi tuhansien opettajien joukosta löytyy – kuten jokaisella alalla – niitäkin persoonia, joilla on tarvetta alistamiseen ja vähättelyyn.
Uskon, että näistä riskeistä huolimatta uusi opetussuunnitelma on tuomassa kouluihin paljon hyviä muutoksia. Lisäksi oma toiveeni on, että koulussa ei unohdettaisi, että peruskoulun on tarkoitus tasoittaa oppilaiden lähtötason välisiä eroja. Aiemmin erot löytyivät kodin tulo- ja koulutustasosta, nykyään ehkä enemmän persoonasta: toiset ovat luonnostaan vastuullisia ja oman toiminnan seurauksia ennakoivia, toiset elävät hetkessä ja keskittyvät elämään tässä ja nyt. Koulu ei saisi jättää jälkimmäistä ryhmää oman onnensa nojaan. Kumpaakin ihmisryhmää tarvitaan peruskoulun jälkeen.
