Kaksoistutkinto tutuksi

0

ammatti3Turun ammatti-instituutti teki ammatillista koulutusta tutuksi Vistan koulun oppilaille maanantaina. Ammattiesittelytapahtuman kohderyhmänä olivat erityisesti 8- ja 9-luokkalaiset. Välitunneilla koneiden katselun ohessa oppilaille tarjottiin tietoisku aloista opinnonohjaustunnin kehyksissä.
– Esittelemme auto- ja logistiikkapuolta, sekä hoitoalaa opiskelijoiden kertomana. Olemme kiertäneet jo lähiviikkoina kouluissa Ruskolla ja Turun keskustassa. Oppilailla on selkeä käsitys lukio-opinnoista, mutta tietoa ammattiopinnoista selkeytetään nyt kertomalla aiheesta paikan päällä, ammatti-instituutin pienkonekorjauslinjan vastaava Verneri Onjukka kertoo.
Onjukan mukaan Vistan yläkoulun oppilaita kiinnostivat koulun pihaan asetetut ajoneuvot, joita oli esillä aina rekasta kuorma-autoon.
– Nuoret katsovat ensin kauempaa ja tulevat pikku hiljaa kyselemään lisätietoa. Ajoneuvojen ohjaamot ovat koko ajan täynnä porukkaa.
Verneri Onjukan mukaan kiinnostus ammatilliseen koulutukseen on säilynyt ja se on ollut pitkään tasoissa lukion kanssa.
– Asia, jota koetan erityisesti rummuttaa, on kaksoistutkinnon mahdollisuus, hän kertoo.
Onjukka muistuttaa, että lukiosta mennään aina jatko-opintojen pariin. Tällöin työllistyminen opintojen ohessa on usein jopa välttämätöntä.
– Ammattipuolen osaaminen edesauttaa työn saamista.
Moni saattaa olla huolissaan kaksoistutkinnon vaativuudesta. Sen puitteissa ei kuitenkaan käydä kahta koulua, vaan molemmat on integroitu yhteen.
– Ammattikoulu tarjoaa teoriapuolen ja lukio aineen oppitunnit. Opiskelu ei ole juoksua paikasta toiseen, vaan molemmat tukevat toisiaan, Onjukka kertoo.

Lue lisää 27.9.2016 lehdestä