Sinilevä kiusaa vieläkin

0

Runsaita sinileväkukintoja on edelleen niin sisävesissä kuin merialueellakin. Lämpimänä jatkunut sää on tällä viikolla edesauttanut sinileväkukintojen jatkumista ja jopa runsastumista. Esimerkiksi Littoistenjärven vakiohavaintopaikalla Kaarinassa sinilevää oli runsaasti.
Saaristomeren vakiohavaintopaikoilla sinilevää havaittiin vähän Aspössä Paraisilla ja runsaasti Paimionlahdella Harvaluodon uimarannalla sekä Seilin havaintopaikalla Paraisilla. Selkämeren havaintopaikoilla ei havaittu tällä viikolla sinilevää.
Saaristomereltä Rymättylän ja Houtskarin väliseltä merialueelta Innamon itäpuolelta on tallennettu palveluun havainto runsaasti sinileväkukinnasta.
Valtakunnallinen leväseuranta jatkuu syyskuun loppuun.