PaiHa jatkaa Kolmosessa

0

Paimion Hakan miesten edustusjoukkue jatkaa Kolmosessa. Tiedon odottaminen joukkueen jatkosta päättyi sunnuntaina, kun päätös syntyi piirihallituksen kokouksessa.
– Tunnelmat ovat helpottuneet. Syyskausi näytti, että pärjäämme ja pystymme pitämään paikan. Siinä mielessä ja koko seuran kannalta on hienoa, että pääsemme pelaamaan mahdollisimman korkealla, joukkueenjohtaja Tommi Eskelinen kertoo.
PaiHan sarjassa pysymisen varmisti piirin päätös laajentaa sarjaa.
– Oli selvää, että kolme joukkuetta tippuu. Me olimme yhdeksänsiä, eli neljänneksi viimeinen. Jatko ratkeaisi riippuen siitä, miten kakkosesta tulee uuden piirin joukkueita alas. Tilanne ei näyttänyt sen suhteen sarjapaikan kannalta hyvältä. Piiri päätti kuitenkin laajentaa sarjaa, jotta pelikausi pitenee, Eskelinen kertoo.
Ensi kaudella mukana Kolmosessa on 13 joukkuetta. Piiri myös yhdistyy Satakunnan kanssa, jolloin mukaan tulee joukkueita Rauman ja Porin seudulta.