Paikallisesti palkittiin neljä yrittäjää: Verkanappulat maakunnallinen palkittu

0

TURKU Lauantaina juhlittiin Varsinais-Suomen Yrittäjien vuoden huipputapahtuma Yrittäjägaala. Juhlassa jaettiin kuntakohtaiset yrittäjäpalkinnot sekä maakunnallinen yrittäjäpalkinto. Lisäksi jaettiin Suomen Yrittäjien Yrittäjäristejä pitkästä yrittäjäurasta. Osallistujia Varsinais-Suomen suurimmassa yrittäjäjuhlassa oli yli 800.
Maakunnallinen yrittäjäpalkinto myönnettiin kaarinalaiseselle Verkanappulat Oy:lle, jonka toimitusjohtaja on Minna Takkula. Verkanappulat on vuonna 2000 perustettu varhaiskasvatuspalveluita tarjoava perheyritys, joka työllistää noin 200 kasvatusalan ammattilaista. Verkanappulalla on päiväkoteja Turun ympäristökunnissa 14 eri pisteessä, kuudella eri paikkakunnalla, muun muassa Paimiossa ja Kaarinassa useita.
Palkinnon perustelujen mukaan Verkanappulat on panostanut pitkäjänteisesti laatuun, koulutukseen ja hyvään asiakaspalveluun. Verkanappuloiden liikevaihto oli vuonna 2015 noin 7,4 miljoonaa euroa – luvun arvioidaan tänä vuonna kasvavan. Ehdotuksen maakunnallisen yrittäjäpalkinnon saajaksi teki Kaarinan Yrittäjät.
– Verkanappuloiden vahvuutena ovat päiväkotitoimintaan soveltuvat omat tilaratkaisut sekä luomuruoka. Verkanappuloissa panostetaan johtajuuteen ja tämän ohella henkilökunnan vahva sitoutuminen ovat taanneet laadukkaan ja asiakaspalveluhenkisen toiminnan, Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja ja palkintolautakunnan puheenjohtaja Hanna Munter perustelee.

Paimion Yrittäjäyhdistyksen nimeämänä Vuoden yrittäjänä palkittiin tänä vuonna Paimion Säätöpiste Ky. Säätöpiste on Arto Fredmanin perustama autokorjaamo, joka nykyään kuuluu Autoasi-ketjuun. Korjaamon liikevaihto on n. 0,6 miljoonaa euroa. Yritys on perustettu vuonna 1989. Kunnallislehdessä oli yrityksestä juttua lokakuun puolessa välissä.
Sauvon Yrittäjät palkitsi Immaisin Koulutuspalvelu/Sapiens Ky:n. Konsultointi- ja koulutuspalveluyrityksen liikevaihto on n. 0,9 miljoonaa euroa. Yritys on perustettu vuonna 1986. Palkinnon vastaanottivat yrittäjä ja toimitusjohtaja Anna-Maija Immaisi ja yrittäjän poika Anssi Immaisi.
Piikkiön Yrittäjät palkitsi Pyökäri Oy:n. Henkilökuljetusyritys Pyökäri Oy:n liikevaihto on n. 0,5 miljoonaa euroa. Yritys on perustettu vuonna 2008. Palkinnon vastaanotti yrittäjä ja toimitusjohtaja Toni Pyökäri. Yritys järjestää myös taksinkuljettajan koulutusta Varsinais-Suomessa, ja ottaa vastaan kuljettajien paikallistuntemuskokeita eri paikkakunnilla.
Kaarinan yrittäjien nimeämä vuoden yritys on Okaria Oy. Alihankintakonepaja Okaria Oy:n liikevaihto on n. 6 miljoonaa euroa. Yritys on perustettu vuonna 1977. Palkinnon vastaanottivat omistajat Terhi Nyman ja Vesa Takomo. Yrityksellä on jälleenmyyjät myös Baltian rakennusmarkkinoilla. Okaria-tuotteita matkaa säännöllisesti myös Ruotsin, Norjan, Islannin ja Puolan rakennusmarkkinoille sekä kokemusta löytyy niin ikään viennistä Israeliin, Saudi-Arabiaan, Tsekkeihin, Espanjaan sekä Venäjälle. Toimitusjohtaja on Terhi Nyman.

ruusut