Paimiosta Turkuun matkannut taksi ryöstettiin teräaseella uhaten

0

Paimiosta Turkuun matkannut taksi ryöstettiin teräaseella uhaten Turussa keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Taksi oli kuljettanut yöllä Paimiosta Turkuun miehen ja kaksi naista. Seurue oli pyytänyt Turussa kello 01.40 kuljettajaa pysähtymään pankkiautomaatille. Silloin taksin mieskuljettajaa oli yllättäen uhattu teräaseella. Kuljettaja pääsi kuitenkin vahingoittumatta pakenemaan taksista.

Yksi matkustajista oli siirtynyt kuljettajan paikalle ja ajanut taksin pois paikalta.

Poliisi otti aamuyöllä teosta epäillyt henkilöt kiinni turkulaisesta kerrostaloasunnosta. Asunnosta löytyi taksista peräisin olevaa omaisuutta. Taksi löytyi hylättynä jonkin matkan päästä asunnosta.

Asian esitutkinta on alkuvaiheessaa. Poliisi  tutkii tekoa muun muassa törkeänä ryöstönä.

Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

 

poliisikuva1