Arvovalintojen aikaa

0

Tänään perjantaina vietetään eri puolilla maata markkinahenkistä Black Friday-päivää. Kun eletään viikko tästä, on vuorossa Osta työtä Suomeen -päivä. Molemmilla teempäivillä on hyvä perusviesti paikallisesti katsoen  – vaikka toinen onkin tuliainen rapakon takaa.
Uudet ideat ja tavat tehdä markkinointia ovat aina tervetulleita ja vähintäinkin kokeilemisen arvoisia. Varsinkin kun muistetaan, ettemme elä umpiossa. Pitää myös muistaa, ettei mitään uutta synny sillä, että heitetään ideoita ilmaan ja odotetaan jonkun ottavan koppi. On tärkeää, että löytyy tekijöitä, jotka laittavat toimeksi. Kiitos paikallisille yrittäjille, jotka tekevät näin.
Paimiossa on vuosikaudet puhuttu siitä, miten kylänraitti huutaa asiakkaita. On perätty ideoita ja näkemyksiä, joiden avulla saataisiin paikallisiin yrityksiin lisää asiakkaita. On tehty monia erilaisia tempauksia, joista jotkut ovat onnistuneet paremmin jotkut heikommin. Yhteistyössä on välillä ollut hiekkaa rattaissa.
Viime vuosien pysäyttävin ja yksi huomionarvoinen viesti on minusta se, että paikallisuus on vahva ponnistuslauta. Esimerkkinä vaikkapa Reko-tori. Joka toinen torstai kuuden aikaan eri puolilta Paimiota päätyy torille liuta asiakkaita, ostamaan lähellä tuotettua ja tehtyä.
Yhä useampi meistä ymmärtää mikä merkitys paikallisilla palveluilla on, kun ne jopa julkisella puolella näyttävät koko ajan hiipivän kauemmaksi. Kun emme asu Helsingin Esplanadin puiston kupeessa, niin lähipalvelut -sanalla on suuri merkitys.
Osta työtä Suomeen- päivän myötä on helppo alleviivata, että meidän kaikkien ostotottumuksilla on iso merkitys koko maata, mutta erityisesti lähiympäristöä ajatellen. Mitä enemmän ostamme kotimaisia tuotteita ja palveluja, sitä enemmän autamme ylläpitämään ja luomaan uusia työpaikkoja Suomessa, mutta myös Paimiossa.
Jokaisella täällä käytetyllä eurolla on merkitystä. Mitä paikallisemmin asioimme, sitä paremmin kaikki voimme.
Tutustuin lyhyesti Sinivalkoinen jalanjälki-tutkimukseen ja ällistyin: Yli puolet siihen vastanneista oli sitä mieltä, ettei kotimaisesta työstä olla riittävän ylpeitä. Kuitenkin suomalaisuutta pidetään laadun takeena?
Kun ostaa kotimaista, ja vieläpä paikallista, se on arvovalinta. Nyt jouluajan alkaessa toivon, että teette hyviä arvovalintoja Paimiossa, Sauvossa ja Piikkiön raitilla.
Taina Tukia