Kutosluokkalaiset hommissa yrityskylässä

0

Paimion Kriivarin ja Hanhijoen koulujen kuudesluokkalaiset viettivät tiistaina värikästä koulupäivää Turun Yrityskylässä tutustumassa talouteen, työelämään ja yrittäjyyteen.
– Jokaisella oppilaalla oli päivän ajan oma ammatti ja he toimivat paitsi työntekijöinä, myös kuluttajina ja kansalaisina, kertoi Turun Lemminkäisenkadulla sijaitsevan Yrityskylä Varsinais-Suomen aluepäällikkö Pauliina Forsman.
– Oppilaat käyvät ensin koulussa opettajan kanssa läpi noin kymmenen työelämään ja yritystoimintaan liittyvää oppituntia, joiden jälkeen oppimiskokonaisuuden kruunaa koulupäivän mittainen vierailu Yrityskylään.
Yrityskylä on Taloudellisen tiedotustoimiston koordinoima kuudensille luokille suunnattu talouden, työelämän ja yrittäjyyden oppimiskokonaisuus. Siellä vieraillessaan kukin oppilas saa päivän ajaksi valita itselleen mieleisen ”työpaikan”. Sauvon kunnanhallitus päätti maanantaina, että myös sauvolaisille kutosille aukeaa mahdollisuus päästä Yrityskylätoimintaan mukaan ensi vuonna.

Ylilääkäri Pinja Sysi-Aho (vas.), fysioterapeutti Ella Ylihonko, työterveyshoitaja Oona Ruohonen ja työterveyslääkäri Anniina Saarinen (oik.) työn touhussa Yrityskylän lääkäriasema-harjoittelupisteessä.
Ylilääkäri Pinja Sysi-Aho (vas.), fysioterapeutti Ella Ylihonko, työterveyshoitaja Oona Ruohonen ja työterveyslääkäri Anniina Saarinen (oik.) työn touhussa Yrityskylän lääkäriasema-harjoittelupisteessä.

 

Lue lisää 2.12.2016 lehdestä