Paimion talouden alamäki kääntynyt

0

Paimion kuluvan vuoden talousennuste näyttää kymmenen kuukauden tietojen perusteella yhtä valoisalta kuin se näytti kaksi kuukautta sitten. Alijäämää on aiempien vuosien tapaan tulossa, mutta sitä arvioidaan kertyvän vain 600 000 euroa. Muutos on melkoinen verrattuna vuoteen 2015 (alijäämää 3,5 miljoonaa euroa) ja vuoteen 2014 (alijäämää 2,8 miljoonaa euroa).
Vielä kesäkuussa Paimiolle ennustettiin täksi vuodeksi 1,2 miljoonan euron alijäämää.