Posti siirtyy helmikuussa Ärrälle

0

PAIMION  Postipalvelut siirtyvät helmikuun 13. päivästä lähtien Paimiossa R-kioskille Asematielle. Muutoksen taustalla on Siwa-myymäläketjun myynti Keskolle, ja siihen liittyvät järjestelyt. Neuvotteluja asiasta on käyty aluepäällikkö Jarkko Kallion mukaan jo pidempään.
R-kioskin yrittäjänä Paimiossa toimiva Vuokko Kangas kertoo, että palvelujen monipuolistuessa entisestään kioskilla tehdään tilojen ja toimintojen hienoisia uudelleenjärjestelyjä. Varastotilaa ärrällä on entuudestaan reilusti, mutta postipalveluille tulee oma kassapiste.
Nykyisellään kioskilla työskentelee yrittäjän lisäksi kaksi vakituista työntekijää ja tuuraaja, mutta todennäköisesti ainakin yksi työntekijä tarvitaan.
Palvelukirjoaan viime vuosina tuntuvasti lisännyt R-kioski on avoinna maanantaista lauantaihin klo 8-21 ja sunnuntaisin klo 9-21.

R-kioskilla jo toiminut Matkahuollon noutopiste jatkaa ennallaan. Samaten palvelukirjossa pysyvät mm. VR:n lippupalvelut, Lippupiste, passien nouto, ärräpaketit, käteisen nostopalvelut ym.

Lue lisää 30.12.2016 lehdestä