Valoa ilmastonmuutoksen pimeydessä

0

Havahduin 1990-luvulla ympäristöongelmiin, ja askel kerrallaan ryhdyin muuttamaan kulutus- ja lajittelutottumuksiani. Vähä vähältä perheeni valinnat saatiin yhä ekologisemmiksi. Tällä hetkellä olen rehellisesti ylpeä kompostoivista vessoistamme, maalämmöstämme, ostostemme vähyydestä ja tarkasta jätelajittelustamme.
Näiden vuosien aikana on ollut kirvelevää samalla huomata, miten paljon välinpitämättömyyttä ja tietämättömyyttä ympäristöasioista on liikkeellä. Yksittäiset idealistit voivat toimia innoittajina ja tiedonjakajina, mutta ympäristön kannalta minun ekovalintani ovat yhdentekeviä, mikäli suuria massoja ei saada kiinnostumaan ilmastonmuutoksesta ja saastumisen ongelmista.
Viime vuosina tähän pimeyteen on tullut runsaasti valonpilkahduksia. Yritykset, yhdistykset, julkisrahoitteiset tahot ja yksityishenkilöt ovat nähneet yhä perehtyneemmin vaivaa ekologisuuden eteen. Hyvänä esimerkkinä on Sauvon aurinkoenergia-projekti, josta kirjoitin artikkelin tähän Kunnallislehteen. Viime viikolla sain uutisoida siitä, että ihmiset Turun seudulla lajittelevat vuosi vuodelta jätteensä paremmin. Ylipäätään ekologisuudesta on tullut itseisarvo.
Toisaalta yhä ollaan kaukana siitä, että ympäristötietoiset valinnat olisivat itsestään selviä. Puhetta riittää, mutta käytännössä mitään ei välttämättä muutu. Olemme sokeutuneet tavarapaljoudelle tai sille, että matkoja voisi taittaa muutenkin kuin henkilöautolla. Ekologisuus ei myöskään houkuttele, jos se tarkoittaa epäsiistejä ja tulvivia keräysastioita, kuten Sauvossa.
Itse joudun miettimään, ostanko perunankuorien ja kalannahkojen kompostoimisella itselleni katteettomasti hyvää omatuntoa. Joudun ajamaan työni vuoksi sata kilometriä tai enemmän päivässä. Jokainen metri fossiilisilla polttoaineilla on liikaa. Olenkin seurannut kiinnostuneena sähköautojen hintakehitystä ja mahdollista tukea: jos pääsisin bensiiniautosta eroon, tietäisin saavani jotain todellista aikaiseksi. Sitä paitsi Teslan sähköauton koeajo räntäkelillä oli hieno kokemus.
Internetistä on voinut lokakuun lopusta saakka katsoa ilmaiseksi Leonardo diCaprion Before The Flood -dokumentin. Suosittelen. Tähtinäyttelijän tekemä dokumentti ilmastonmuutoksesta on kaunis ja pakottaa pysähtymään: pystymmekö enää muuttumaan?