Loppiaisen edellä Kuntsarin yleisöosastolle tuli kaksikin eri viestiä, joissa kiinnitettiin huomiota paimiolaisten alaikäisten juhlintaan vuodenvaihteen tienoilla. Kirjoittajat kiinnittivät huomiota alaikäisten alkoholinkäyttöön ja siihen, että aikuiset – myös mahdollisesti nuorten omat vanhemmat – hankkivat lapsille alkoholia ja juhlivat samoissa paikallisissa kekkereissä itsekin.
Paimiossa on edelleen käytössä niin sanottu Valomerkki- toimintamalli, joka tarkoittaa, että alaikäisten päihteiden käyttöön puututaan, kun poliisi ottaa kiinni päihtyneen alaikäisen tai kun muut nuorten kanssa tekemisissä olevat viranomaistahot kiinnittävät asiaan poliisin huomion. Ohjelman mukaisesti alaikäisen alkoholinkäytöstä tulee ilmoitus sosiaalipalveluihin ja nuori vanhempineen kutsutaan keskusteluun.
Paimion kaupungin erityisnuorisotyöntekijä Mia Lemberg, onko teille kiirinyt tietoa vuodenvaihteen tapahtumista?
– Nuorisopoliisi Mika Salosen kanssa olemme olleet yhteydessä ja tiedän, että koulun pihalla oli uutena vuotena tappelu, josta nuoret ehtivät hävitä ennen poliisin tuloa. Yksi kotihälytys bileisiin oli, mutta sielläkin oltiin vikkeliä kintuistaan.
Miltä kuulostaa, että viestien mukaan kyse on 14-15- vuotiaista, joille vanhemmat hankkivat alkoholia ja saattavat olla myös läsnä kotibileissä?
– On tuollainen varmasti mahdollista, kyllähän meillä on vanhempia joiden vanhemmuus on kateissa. Näyttää olevan vain suuri kynnys ilmoittaa asiasta eteenpäin, tai soittaa poliisille, vaikka meno häiritsisikin.
Huolensa alaikäisen nuoren hyvinvoinnista voi viranomaisille ilmoittaa myös nimettömästi.
