Koulun pihalla tapeltiin, ja samaten kotona

0

Vuodenvaihde oli tuttuun tapaan kiireistä aikaa poliisille. Lounais-Suomen poliisin hälytyspartiot olivat kiireisiä ja putkat täyttyivät, kun rankimmin juhlineet tarvitsivat tuekseen poliisia.
Paimioon tuli hälytys yöllä kun nuoriso tappeli koulun pihalla. Lisäksi ainakin yhteen kotiin tarvittiin apua, kun hysteerinen lapsi ilmoitti vanhempien tappelevan niin kovin.
Koko seutukuntaa katsoen eri puolilla tapeltiin perheiden, ystäväporukan ja vieraiden kesken, ammuttiin raketteja vaarallisesti ja häirittiin kotirauhaa. Turussa eräs bussimatka muuttui tappelunnujakaksi. Ravintolailtoja päättyi pahoinpitelyihin.
Kaarinassa eräs baarireissun jälkeinen taksimatka jäi maksamatta. Päihtynyt pariskunta oli ottanut itselleen taksin, mutta lähellä määränpäätä oli takapenkillä matkustajana olleelle miehelle ja kuljettajalle tullut erimielisyyttä ajoreitistä, jonka seurauksena mies oli tarttunut takapenkiltä auton rattiin.  Paikalle tullut poliisipartio puhallutti rattiin tarttuneen miehen ja nyt miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.