Kun vaan uskoo tulevaan

0

ARVIO  Vähän ennen väliaikaa havahduin itsekin siihen, miten intensiivisesti tuijotin näyttämölle. Kuka siellä nyt viuhtoo, mitä sanoo? Ai nyt vaihtui taas se kuvaajan avustaja… apulaisohjaaja, se tähti…
Maailmalla suosiota niittänyt Kiviä taskussa -käsikirjoitus sirottelee näyttämölle erilaisia hahmoja ja luo upeasti illuusion, johon katsoja kietoutuu, kunhan pysyy tarkkana. Tätä näytelmää ei todellakaan kannata lähteä katsomaan silloin, jos mielessä pyörii paljon muuta.
Päähenkilöt Charlie (Ville Kotamäki) ja Jake (Markus Niemi) ovat molemmat taipaleellaan kolhiintuneita ja paljon kokeneita reppanoita, jotka amerikkalaisen elokuvan avustajiksi pestauduttuaan käyvät itse läpi omia haaveitaan ja toiveitaan, ja samalla rakentavat kuvaa myös muista Irlannin takamailla olevan pienen kylän ihmisistä ja heidän elämästään.
Ohjaaja Pauliina Salonius sanoo käsiohjelmassa, että vaikka tapahtumat on näytelmässä ajoitettu vuoteen 2001 ja tuppukylään jossain perähikiällä, se voisi tapahtua Paimiossa, koska ihmisen tarve olla jotain on globaali, ja onhan monilla paimiolaisilla kokemusta elokuvien kulisseista.
Niinpä. Paimiosta, kuten kaikkialta, löytyy myös heitä, joita elämä on kolhinut ja joiden tiessä on mutkia matkassa. Silloin useimmat pääsevät eteenpäin vain kun jaksavat haaveilla, toivoa ja uskoa parempaan. Joku sanoisi, että siitähän elämässä on aina kyse.

Ville Kotamäki ja Markus Niemi vetävät tyylikkäästi 15 eri roolia.

Lue lisää 10.1.2017 lehdestä