Olin viime torstaina Paimiosalissa kuuntelemassa nuorisopaneelia, jossa nuoret kyselivät virkamiehiltä ja päättäjiltä nuoria koskevista asioista. Nuorten kysymykset olivat aiheellisia ja kiinnostavia, ja heidän saamansa vastaukset olivat perusteellisia ja asiantuntevia. Silti kysymysten ja vastausten välillä oli syvää yhteismitattomuutta.
On vitsailtu, että suomalaisen virkamiehen tärkein tehtävä on sanoa ihmisille ei. Mikäli kysyjä ei vaadi vastausta siihen, miten toivottu asia olisi mahdollista toteuttaa jotain toista reittiä, virkamiehelle ei tulisi mieleenkään ohjeistaa kysyjää eteenpäin. Myös nuorisopaneelissa aikuiset kertoivat kohteliaasti, miten heidän kätensä ovat kussakin asiassa sidotut eivätkä he pysty saamaan esimerkiksi kirjaston aukioloaikoja pidemmiksi tai kuntaan lisää kesätyöpaikkoja. Vastauksensa perään he eivät lisänneet, ketä tai mitä tahoa nuorten kannattaisi lähestyä heidän sijaansa.
Näitä tahoja olisi lähes joka kysymyksen kohdalla ollut. Nuorisokin kuunteli Paimiosalissa vain kiltisti lukuisat eit ja siirtyi seuraavaan kysymykseen, esittämättä tarkentavia jatkokysymyksiä.
Samaan tilanteeseen joutuu moni aikuinen, joka ei tiedä, mikä instanssi kunnassa on vastuussa mistäkin. Kun mikään ei onnistu ja vastassa on aina käsien levittelyä ja sanojen pyörittelyä, syntyy tunne kasvottomasta, läpipääsemättömästä byrokratiasta sekä poliitiikasta valehtelun ja teatterin kenttänä. Tunne ruokkii ääriajattelua ja välinpitämättömyyttä yhteisiä asioita kohtaan.
Nuorisopaneelin läksy: Jos virkamies tai poliitikko sanoo “En voi auttaa”, se tarkoittaa suomeksi, että olet vain kysynyt väärästä osoitteesta. Jos et omin päin löydä oikeaa osoitetta, kannattaa vinkata asiasta ainakin paikallislehdelle, joka on varmasti kiinnostunut siitä, mikä kuntalaisia ihmetyttää. Väyliä vaikuttaa on aina.
