Kuntsarin toimituksessa mietimme usein juttuaiheita ja pohdimme, miten tärkeää on löytää olennainen ja oikea tieto ja kertoa se lukijoille selkeästi. Oletko samaa mieltä?
Nykyään tietoa voidaan niin helposti torjua ja väittää vääräksi, ja luulot ja suoranaiset valheet voivat lähteä lentoon vaikkapa sosiaalisessa mediassa tai ilmaislehdissä, joissa ei panosteta toimitustyöhön. Tietotulvan tulkitseminen, kysymysten esittäminen ja vastausten kertominen ymmärrettävästi lukijoille edellyttää ammattitaitoa. Jos toimitustyö on tiedotteiden tai vanhojen juttujen kopioimista, linkkaamista tai kertaamista, se on yleensä ilmaista.
Tiedonvälityksessä on kyse siitä, miten ihmisille välitetään oikeaa ja olennaista tietoa. Työn suola on tiedon ja totuuden etsintä ja sen kertominen.
Hyvin toimitettu juttu ei välttämättä kerro mitä mieltä sinun pitää olla, vaan antaa eväitä omaan ajatteluun. Uutisten ja ihmisten arkeen vaikuttavien asioiden selvittämisen lisäksi toimitustyössä tavoitellaan tietenkin sitä, että herätetään ajatuksia, ideoita ja joskus myös tunteita. Niistä kimpoaa myös kehitys.
Tänä keväänä Sanomalehtien Liitto tuottaa erityistä lasten ja nuorten verkkolehteä eri puolilta maata tulevien koulujen kanssa. Lasten ja nuorten verkkolehti kantaa nimeä Meidän juttu, ja se on jo avoinna netissä. Me Kuntsarissa toivoisimme, että myös Paimiosta, Sauvosta ja Kaarinasta löytyisi tähän mukaan lähteviä luokkia tai kouluja.
Peruskoulun uuden opetussuunnitelman mukaisesti kouluissa korostetaan ilmiöoppimista ja myös koulujen digiloikkaa. Verkkolehti voisi näin olla kouluille uusi mediakasvatuksen oppiympäristö.
Meidän juttu- verkkolehteen lapset ja nuoret kirjoittavat juttuja ja tekevät videoita itselleen tärkeistä aiheista ja näkökulmista. Tämä työ voidaan tehdä koulussa, oppitunneilla ja oppia samalla yleissivistykseen kuuluvia journalistisia taitoja, journalismin etiikkaa ja oikean tiedon erottamista väärästä. Me Kuntsarin toimituksesta tulemme mielellämme neuvomaan ja osallistumaan Teidän juttujen tekemiseen.
Sinä oppilas, joka olet kiinnostunut tiedonvälityksestä tai sinä opettaja, jonka tehtäviin kuuluu mediakasvatus, käykää tutustumassa Meidän juttu- verkkolehteen, ja olkaa yhteydessä toimitukseemme. Meidän juttu- verkkolehti pyörii koko vuoden.
Taina Tukia