“Painon saatte mitata, pituutta ette”, tuumi Arttu Metsälä neuvolassa

0
Useimmat paimiolaiset vauvat käyvät ensimmäisen vuotensa aikana kymmenen kertaa neuvolassa. Arttu Metsälä tuli puolivuotistarkastukseen.

Puolivuotias Arttu nukkuu sikeästi turvakaukalossa. Kolmevuotias isoveli Arvi pysyttelee tiukasti äidin, Paula Metsälän kyljessä. Hetken kuluttua Arvi siirtyy tutkailemaan neuvolahuoneen leluja mutta vilkuilee välillä, mitä äiti, pikkuveli ja Paimion lastenneuvolan terveydenhoitaja Jenni Jokinen puuhaavat.

Jenni kyselee perheen kuulumisia, ja Arttua ryhdytään herättelemään. Arttu päätyy äidin syliin. Hän tuijottaa silmät tapillaan toimittajaa, joka ottaa hänestä kuvia.

Äiti ja Jenni puhuvat Artun kuulumisista: onko hän maistellut soseita, miten paljon hän liikkuu, yrittääkö Arttu jo jutella. Arttu vilkaisee välillä Jenniä mutta kääntyy taas katselemaan kiinteästi toimittajaa. Veikeä hymy leviää hänen pyöreille kavoilleen.

Artulta riisutaan vaatteet, ja hänet punnitaan. Poika on ollut aurinkoisella tuulella, mutta kun ryhdytään mittamaan pituutta, hän pistää koko kehollaan hanttiin ja vetää jalkansa kippuraan. Lopulta Jenni luovuttaa: pituuden tulokseen ei tällä kertaa voi luottaa.

Terveydenhoitajan terveiset kirjataan edelleen neuvolakirjaan eikä vain koneelle.

Ennen neuvolajärjestelmää joka kymmenes suomalaislapsi kuoli vauvana. Neuvoloiden perustamisen jälkeen imeväisiän kuolleisuus laski Suomessa maailmanennätystasolle, mikä sai runsaasti kansainvälistä huomiota. Lue lisää 31.1.2017 Kunnallislehdestä