Kimmo Hollmén loikkasi keskustaan

0
Kokoomuksen valtuustoryhmästä eronnut kaarinalaisvaltuutettu Kimmo Hollmén on siirtynyt valtuustokauden loppuajaksi keskiryhmien valtuustoryhmään, johon kuuluvat keskusta, RKP ja kristillisdemokraatit. Lisäksi Hollmén osallistuu kevään kuntavaaleihin keskustan riveissä sitoutumattomana ehdokkaana.
Kokoomuspoliitikkona tunnetulla Hollménilla on ollut kesästä saakka valtuustossa oma ryhmä, jonka hän perusti tyytymättömyydestä kokoomuksen ratkaisuihin. Hollmén on kertonut haluavansa toimia yhteistyössä muiden valtuustoryhmien kanssa eikä jäädä kokoomuksen joukoissa katselemaan, miten muut päättävät Kaarinan asioista.
Taustalla on Kaarinan erikoinen päätöksentekotilanne, jossa enemmistöpuolue kokoomus on jäänyt usein vähemmistöön muiden puolueiden liittouduttua yhteen.
Hollménin isä, isoisä ja isoisoisä ovat toimineet keskustan valtuutettuina.
Keskiryhmien valtuustoryhmän puheenjohtaja Sanna Tähkämaa (kesk.) iloitsee Hollménin ratkaisusta.
– Yhteistyö on ollut hyvää koko valtuustokauden, ja Kimmo täydentää hyvin keskustan ehdokasjoukkoa tulevissa vaaleissa, hän kommentoi.