Ruokakulttuuriakin nostetaan esiin tänään, suomalaisen kulttuurin päivänä

0

Kansallisruoan julkistus innostaa ruoka-alan aktiivit juhlimaan myös ruokakulttuuria suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2. Ruokakulttuurin päivää juhlitaan tulevaisuudessa vuositeemoilla, jotka kertovat suomalaisen ruokakulttuurin innovaatioista, ennen ja nyt. Suomen juhlavuonna teemana on tuore kansallisruoka ruisleipä ja sen tärkein raaka-aine, kotimainen ruis.

Kalevalan päivää vietetään 28.2. siksi, että Elias Lönnrot kirjasi vanhan Kalevalan esipuheensa tuolle päivämäärälle vuonna 1835. Kalevalan päivästä tuli virallinen liputuspäivä vuonna 1978, jolloin siitä tehtiin myös suomalaisen kulttuurin päivä. Nyt päivää juhlitaan siis myös suomalaisten yhteisenä ruokakulttuurin ja rukiin päivänä.

Viljat, leipä ja leipominen kulkevat Kalevalan tarinoiden joukossa koko teoksen halki. Leivän rooli korostuu erityisesti kotiin ja eväisiin liittyvissä säkeissä. Ruisleipä näkyy myös esimerkiksi kansantieteellisessä tutkimuksessa, ja kotimaisissa vanhoissa sananlaskuissa.

Kansallisruokamme ruisleipä kuuluu sekä perinteisiin että nykyaikaan.