Varsinais-Suomen ja Satakunnan vuoden 2016 rikostilastojen perusteella omaisuusrikokset ovat laskussa, mutta väkivaltarikosten määrä on kasvanut.
– Väkivallan lisääntyminen on huolestuttavaa, sillä se vaikuttaa kansalaisten turvallisuudentunteeseen, sanoo poliisipäällikkö Tapio Huttunen.
Esimerkiksi Paimiosta tuli poliisin tietoon viime vuonna yhteensä 43 väkivaltarikosta. Vuoden 2015 luku oli 27, joten kasvu edellisvuoteen verrattuna on tuntuva.
Myös internetissä tehdyt petosrikokset ovat lisääntyneet viime vuosina huomattavasti.
