Löytyisikö nurkistasi lahjoitettava pyörä?

0

Vapaaehtoisvoimin toimiva Hope ry kerää polkupyöriä ja pyöräilykypäriä Turun seudun vähävaraisille lapsiperheille. Jos omissa nurkissa on tarpeettomaksi käynyt, kunnossa oleva ja käyttökelpoinen tyttöjen tai poikien pyörä, voi sen lahjoittaa eteenpäin Hopen kautta.

Hope – Yhteisesti ja Yhdessä ry aloitti toimintansa Turussa vuonna 2012. Toiminta ulottuu myös ympäryskuntiin, kuten Paimioon, Sauvoon, Naantaliin, Ruskoon, Lietoon ja Somerolle. Asiakkaat tulevat sosiaali- ja perhetyön ja diakoniatyön kautta, osa ottaa yhteyttä itse. Lahjoitukset saadaan sekä yksityishenkilöiltä että yrityksiltä.
Polkupyöräkeräys alkaa tämän viikon keskiviikkona 15. maaliskuuta ja päättyy 13. huhtikuuta.
– Valitsemme saajat asiakasperheidemme joukosta, ja olemme heihin suoraan yhteydessä, Arja Heinonen kertoo.
– Viime vuonna asiakkaanamme oli noin 370 perhettä, joissa on noin 900 lasta. Alkuvuoden aikana asiakkaaksemme on kirjautunut jo noin 160 perhettä. Onneksi olemme saaneet myös lisää vapaaehtoisia auttamaan toiminnan pyörittämisessä, Arja Heinonen kiittelee.

Hopeen voi olla yhteydessä sähköpostilla turku@hopeyhdistys.fi