Osa maakunnan lukioista tarjoaa opiskelijoilleen tietokoneen sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Kone löytyy erityisesti pienemmistä lukioista, mutta myös joissakin isommissakin lukioissa satsaus on tehty.
Paimion lukiossa opiskelijoilla on kirjoituksissa lähtökohtaisesti koulun kautta hankittu laite.
– Koemme yhtenevän päätelaitteen varmimmaksi ja turvallisimmaksi, sanoo rehtori Heikki Turpeinen.
Kaarinan lukiossa koulu antaa opiskelijalle tietokoneen käyttöön vain poikkeustapauksessa.
– Tietokoneen hankinta ja toimivuus on Ylioppilastutkintolautakunnan määräysten mukaan opiskelijan vastuulla, kertoo rehtori Kimmo Laitinen.
Teimme sähköpostikyselyn Varsinais-Suomen lukioille, onko kirjoituksissa oppilaiden käytössä oma kone vai lukion tarjoama kone. Suurin osa lukioista ei lähtökohtaisesti tarjoa koneita ylioppilaskirjoituksiin. Esimerkiksi Turun kaupungin lukioissa opiskelijoilta edellytetään omaa konetta.
Paimiossa koulun koneita on toistaiseksi riittävästi digitaalista koetta varten.
– Tänä keväänä yhdellä kertaa sähköiseen kokeeseen osallistuu enimmillään 18 kokelasta. Kaikilla on yhtenevä laite, sanoo Turpeinen.
Pienemmissä lukioissa suunta on kääntymässä. Yhä useammin lukiolaiselta vaaditaan omaa konetta.
– Tämän vuoden abit hyödyntävät paljolti koulun koneita, mutta nuoremmat ikäluokat käyttävät pääasiassa omia koneitaan, kertoo Nousiaisten lukion rehtori Anett Blom.
– Lukion ykköset ovat ensimmäinen porukka, jolla on omat koneet. He varmaankin aikanaan kirjoittavat omilla koneillaan, kertoo Someron lukion rehtori Merja Klemola.
Lukion omia koneita ei myöskään riitä kaikille, kun yhä useampi koetilanne muuttuu sähköiseksi.
– Sähköisten kokeiden kirjoittajia vähän vielä tänä vuonna. Ensi syksystä alkaen määrä lisääntyy huomattavasti, kun ruotsi, uskonto, terveystieto ja historia tulevat sähköisiksi, muistuttaa Elisenvaaran rehtori Outi Jalonen.
Kirjoitusten digitalisoiminen on aiheuttanut kouluille paljon vaivaa. Joissakin kouluissa salien teknisen varustelun maksaneen paljon.
Paimiossa varustelun hinta on rehtorin mukaan jäänyt pieneksi moneen muuhun lukioon verrattuna.
– Järjestelyt ovat aiheuttaneet paljon työtä ja miettimistä. Epävarmuuttakin on aiheutunut. Lukiossamme ei ole kuitenkaan ollut mitään ongelmia koetilanteessa. Uuden edessä on innostustakin havaittavissa, kuvailee Heikki Turpeinen.
Poimintoja rehtoreiden vastauksista
Tarjoaako lukionne koulun tietokoneita oppilaiden käyttöön ylioppilaskirjoituksissa?
Elisenvaaran lukio
Kyllä tarjoaa, koska sähköisten kokeiden kirjoittajia vielä tänä vuonna vähän.
Kosken lukio
Opiskelijan on mahdollista käyttää koulun läppäriä. Aika moni käyttää omaa kannettavaa.
Laitilan lukio
Kokelaat osallistuvat kirjoituksiin pääsääntöisesti omilla kannettavilla koneillaan.
Mynämäen lukio
Opiskelijoita kehotetaan hankkimaan oma kone. Koululla on muutama kymmenen varakonetta.
Nousiaisten lukio
Lukiolainen voi halutessaan käyttää koulun konetta. Tämän vuoden abit hyödyntävät paljolti koulun koneita.
Novida lukio Loimaa
Jokaisella on oltava oma kone.
Paimion lukio
Koulu tarjoaa koneita ylioppilaskirjoituksiin. Lähtökohtaisesti jokaisella opiskelijalla on koulun kautta hankittu päätelaite.
Paraisten lukio
Käytämme lukion koneita kirjoituksissa.
Perniön lukio
Kaikille oppilaille on kone saatavilla koulun kautta, mutta suurin osa käyttää omaa tuttua kannettavaa.
Salon lukio
Kyllä. Osa opiskelijoista tuo oman koneensa, mutta tarpeen mukaan tarjoamme lukion puolesta koneen.
Someron lukio
Tarjoamme vielä koulun koneet. Omalla koneella saa kirjoittaa, jos haluaa. Kaikki käyttävät kuitenkin koulun koneita.
Uudenkaupungin lukio
Opiskelijoilla on pääasiallisesti omat koneet.
Ylioppilastutkinto digitalisoituu
- Viime syksynä kirjoitettiin ensimmäiset digikokeet
- Syksyllä 2016 kirjoitettiin sähköisesti saksa, maantiede ja filosofia.
- Tänä keväänä kirjoitetaan ensimmäistä kertaa ranska, yhteiskuntaoppi ja psykologia.
- Ensi syksynä uudet digitaaliset kokeet tulevat toisen kotimaisen kielen kirjoittajille, uskonnon ja elämänkatsomustiedon kirjoittajille, terveystiedon ja historian kirjoittajille.
- Keväällä 2018 sähköistyvät seuraavat kokeet: äidinkieli, suomi/ruotsi toisena kielenä, venäjä, fysiikka, kemia ja saame.
- Viimeisenä digitalisoituu matematiikan koe keväällä 2019.
- Ylioppilaskokeet lyhenevät, kun kuullunymmärtämiset siirtyvät osaksi varsinaista koetapahtumaa. Ennen penkkareita ei ole siis enää kuunteluita.