Juttukeikoilla tulee vaihdettua aika ajoin ajatuksia maanviljelijöiden kanssa. Puhe on lähes säännönmukaisesti kääntynyt siihen, miten vaikeaa maatalousalalla tällä hetkellä on. Olen kuunnellut vain puolella korvalla: maailma on murroksessa, ja alalla kuin alalla tunnutaan elävän tuomiopäivän aikoja. Olisi kummallista, jos maatalous jäisi yleisestä kehityksestä osattomaksi.
Olen ollut väärässä. Tämänhetkisessä maataloustuottajien kriisissä on kyse merkittävämmästä ja syvemmästä ilmiöstä kuin yksittäisen alan sisäisistä mullistuksista ja nykytyöelämän epävarmuudesta. Maatalousalan yhteiskunnalliset rakenteet ja markkinoiden käyttäytyminen asettavat maanviljelijät kohtuuttomaan tilanteeseen vaikeasti ennakoitavan alan ja olemassaolevan osaamisen kanssa. Mahdottomat vaatimukset pusertavat maanviljelijät niin ahtaalle, että yhä useamman talous ja mielenterveys murtuu.
Kun olosuhteet ovat vaikeat, aina löytyy ihmisiä, jotka pärjäävät, ja vastaavasti aina löytyy niitä, jotka eivät kestä esimerkillisen hyvissä puitteissakaan. Se, että koko maatalouskentän talous- ja jaksamisongelmat lisääntyvät eksponentiaalisesti, paljastaa, että rakenteissa on jotain perustavanlaatuista pielessä.
Maailmanmarkkinoiden heilahteluihin on vaikea puuttua, mutta EU-tuissa käytetään julkista valtaa, johon on mahdollisuus vaikuttaa. Miksi EU-byrokratian määrä on päästetty kasvamaan maataloudessa kafkamaisen suureksi? Ovatko europarlamentaarikkomme nukkuneet? Onko vaatimusten yritysvaikutuksia analysoitu? Ottavatko maatalousalan etujärjestöt EU-byrokratian yhtä annettuna kuin sateen ja kuivuuden vai onko lomakkeisiin yritetty vaikuttaa? Onko kentän ääntä viety kunnolla ja asiantuntemuksella Brysseliin?
Meistä jokainen on riippuvainen maataloudesta. Jos maatalous ajetaan Suomessa alas, emme nykypäivänä enää kuole nälkään, mutta jokainen meistä tulee tuntemaan muutoksen lautasellaan.
