Turussa viikonloppuna järjestettävän Piha & Puutarha -messujen yleiskoristelusta vastaa tänäkin vuonna piikkiöläisen Livian Maaseutuopisto Tuorlan opiskelijat. Noin neljäkymmentä opiskelijaa on osallistunut messukoristelun suunnitteluun ja toteuttamiseen lehtori Maarit Haapamäen johdolla.
Nyt ensimmäistä kertaa Livia on tehnyt myös suunnitelman koristeluun itse.
– Aikaisemmin tässä on ollut suunnittelija ulkopuolelta ja me olemme vain toteuttaneet annetun suunnitelman. Nyt olemme tehneet myös suunnitelman itse ja tämä on nyt paljon kokonaisvaltaisempi juttu opiskelijoille, kun he saavat olla mukana alusta asti, suunnittelusta toteutukseen, Haapamäki toteaa.
Livian opettajat tekivät alustavat suunnitelmat, mutta oppilaat ovat itse saaneet suunnitella loppustailauksen itse.
– Opettajat ovat esimerkiksi suunnitelleet, mitä kukkia tulee mihinkin kohtaan, mutta oppilaat saavat sitten itse miettiä niiden asettelun ja sommittelun tarkemmin, Haapamäki kertoo.
Livian opiskelijoiden työnäyte on esillä A-hallissa.
