Yön yli Tillillä

0

Paimion nuorisotalo Tillintupa avaa ovensa 13–17-vuotiaille nuorille perjantaina yö-Tillin merkeissä. Nuoriso-ohjaaja Miika Koski kertoo, että tapahtuma järjestetään nyt toista kertaa.
– Nuoret tulevat iltayhdeksän aikaan ja luvassa on normaalit nuorisotalon aktiviteetit, kuten lautapelejä, musiikkia ja biljardia.
– Heitä paimennetaan aamukahdeksaan asti, ja todennäköisesti he valvovat koko yön. Illalla syödään tortillaa ja aamulla aamupalaa ja tarjolla on lisäksi muuta naposteltava.
Kosken mukaan nuoret saavat ottaa mukaansa makuualustan ja -pussin, mutta viime vuotta muistellen tuskin kukaan taisi nukkua silmäystäkään.
Mukaan otetaan viitisentoista nuorta, kymmenen nuorisovaltuuston edustajaa sekä ohjaajat, jolloin Tillissä yöpyykin yhteensä lähes 30 henkeä. Tällä hetkellä mukaan mahtuu vielä viitisen halukasta nuorta.