Lounaistiedon vaalikone kertoo vuodesta 1976 lähtien graafisesti eri puolueiden kannatuksen sekä äänestysaktiivisuuden varsinaissuomalaisissa kunnissa. Vaalikoneesta voi myös vertailla puolueiden kannatuksen eroja eri kunnissa.
– Olemme yhdistäneet vaalitiedot 40 vuoden ajalta. Tällaisia aikasarjoja ei löydy muualta, joten siinä mielessä vaalikone on ainutlaatuinen, kertoo tietopalvelupäällikkö Antti Vasanen Lounaistiedon historian ensimmäisestä kuntavaalikoneesta.
Kuntavaalikone näyttää tulokset nykyisellä kuntajaolla.
– Kuntaliitokset on huomioitu laskemalla liitoskuntien kannatusluvut yhteen.
Kuntavaalikoneen piirtämä kuvaaja sisältää tiedot myös puolueiden edeltäjistä. Esimerkiksi perussuomalaisten kannatukseen on laskettu SMP:n kannatus.
Lounaistiedon kuntavaalikone on avattu osoitteessa www.lounaistieto.fi/kuntavaalikone.