Nykyinen Paimion kaupunginvaltuusto saa kautensa viimeiseen kokoukseen hyväksyttäväksi Paimion kaupungin ja Esperi Care Oy:n välillä neuvotellut vanhainkodin kiinteistön kauppakirjan liitteineen, sopimuksen yhteistyöstä ja siihen liittyvän liitteen sekä henkilöstön siirron vanhoina työntekijöinä Esperille. Kaupunginhallitus päätti näin yksimielisesti keskiviikkona.
Runsaasti keskustelua herättänyt Esperi-case etenee siis määrätietoisesti, vaikka julkisessa keskustelussa sitä on syytetty kiireestä ja huonosta valmistelusta. Asian piti edetä jo aiemmin valtuuston edellisessä kokouksessa, mutta silloin käsittely pysäytettiin, koska Turun kaupungin puitesopimuskilpailutuksesta oli tehty hankintaoikaisuvaateita.
Kaupunginhallituksessa tutkittiin papereita vielä uusiksi, koska sopimukseen oli vielä tehty muutoksia. Ensinnäkin sopimusten voimaantuloajankohta on nyt 1.8., eikä enää 1.6. Tämä johtuu puitesopimuskilpailutuksen aiheuttamasta viivästyksestä.
Toinen merkittävä muutos koskee arvonlisäveron määräytymistä. Aikaisemmin käsittelyssä olleissa sopimuksissa oli kaupungin ja Esperi Care Oy:n välillä sovittu, miten menetellään jos verottaja määrää osalle kauppahintaa arvonlisäveron 24 %. Nyt kaupunki on saanut verottajan ennakkoratkaisun ja sopimuksiin on voitu tehdä tätä koskevat muutokset koskien hinnan jakautumista eri eriin.