Sauvolainen Pekka Kuosmanen voitti tarinaniskennän Varsinais-Suomen mestaruuden

0

Pekka Kuosmanen voitti tarinaniskennän Varsinais-Suomen mestaruuden.

Sauvolainen Pekka Kuosmanen on voittanut tarinaniskennän Varsinais-Suomen mestaruuden.
Voittaja vakuutti tuomariston elävästi kerrotulla tarinalla 1960-luvun tanssikulttuurista: saatille lähdettiin vaikka bensa oli vähissä.
Kuosmasen kertomuksessa seurattiin tapahtumia, jotka alkoivat kohteliaasta lupauksesta saattaa tanssipari kotiin illan päätteeksi. Kahdenkymmenen asteen pakkasessa tarvittiin autokyytiä, mutta bensamittarin ennuste ei luvannutkaan hyvää.

Tuomariston mukaan Kuosmasen kertomuksessa rakennettiin elävästi ajankuvaa ja kertomusta pidettiin kaikessa inhimillisyydessään samastuttavana. Kuulija saattoi kokea olevansa itse mukana tanssilavan pyörteissä. Nuoruudenkuvaukseen liittyi lisäksi nostalgiaa, johon kuulijat saattoivat heittäytyä, kuvaillaan kilpailun tiedotteessa.
– Kuosmasen kertomus eteni johdonmukaisesti ja liikoja rönsyilemättä. Kertomus oli erityisen onnistunut tarinan eheyden ja tapahtumien eloisan kuvauksen osalta. Se täytti kokonaisuudessaan tarinankerronnalta odotetut omakohtaisuuden ja ehjän tarinallisuuden kriteerit, kiteyttää tuomaristoon kuulunut kirjallisuuskriitikko Emmi Ketonen tiedotteessa.

Pekka Kuosmanen jatkaa tarinallaan Tarinaniskennän SM-kisojen loppukilpailuun, joka järjestetään heinäkuussa Kärsämäen Elämäntarinafestivaalien yhteydessä.
Tarinaniskennän Varsinais-Suomen mestaruudesta kilpailtiin keskiviikkona Aboa Vetus & Ars Nova -museolla. Suullista kertomusperinnettä ylläpitävän kilpailun ajatuksena on kiteyttää omakohtainen kertomus seitsemään minuuttiin ilman rooliasuja tai muuta rekvisiittaa.

Palkintosijoille nousivat myös Raili Koski ja Mika Takkinen. Koski aloitti kilpailun tieteelliseksi ja tilastolliseksikin laajenevalla kertomuksella oman nimensä taustoista. Kosken esiintymistä kuvailtiin luontevaksi ja tulkintaa jopa stand-up -tyyliseksi.
Mika Takkisen matkakertomus vei kuulijat Budapestiin ja Prahaan. Pienten yksityiskohtien avulla tarinaan oli luotu paikallisväriä, matkan tunnelmaa ja ajankuvaa. Takkisen kertomus sai myös kiitosta tarinan kytkemisestä nykyaikaan.

Kilpailun kolmihenkiseen tuomaristoon kuuluivat folkloristi ja museolehtori Maria Granlund, kirjallisuuskriitikko Emmi Ketonen sekä Suomen Elämäntarinayhdistystä edustanut Janne Aakko.