Paimion urheilupuistoon, jäähallin ja Soikan kentän välimaastoon on ilmestynyt uusi Tressfit -monitoimilaite, joka mahdollistaa kuntoilun ulkona. Viime keskiviikkona avattu, lähes 10 000 euroa maksanut laitekokonaisuus oli Paimioon pitkään odotettu investointi. Se seisoo paikallaan joustavan turva-alustan päällä.
– Teknisellä puolella oli rahaa, joka pystyttiin käyttämään laitteen hankintaan. Alueelta puuttui vastaava omatoiminen kuntoilulaite. Laitetta oli kyselty jo pitkään ennen sen ostopäätöstä, liikunnanohjaaja Juha Teräsvasara kertoo.
– Ajatus sijoituspaikasta lähti Vistan pituudesta. Ala-Vistalla Jokipuistoon rakentuu myöhemmin kesällä seniorien kuntokeidas ja ylä-Vistalla on vastaavasti tämä, erityisliikunnanohjaaja Matleena Koskinen jatkaa.
Ulkokuntosali mahdollistaa treenaamisen kaikille kaupunkilaisille maksuttomasti ja kellonajasta riippumatta.
– Esimerkiksi kesällä uimahalli on kuusi viikkoa kiinni. Lihaskunto ei unohdu, kun käy säännöllisesti täällä treenaamassa. Parasta on se, että paikka on auki ympäri vuorokauden, Koskinen jatkaa.
Laitteen avajaistilaisuudessa keskiviikkona paikalla oli etenkin nuorta väkeä. Viereinen leikkipuisto oli tyhjillään, kun uudet kiipeily- ja roikkumismahdollisuudet olivat lasten testissä.
– Laitteen käyttö tapahtuu omalla vastuulla ja sen pituusrajoitus on yli 140 senttiä. Osa liikkeistä voi vaatia lisääkin pituutta, Juha Teräsvasara muistuttaa.
Yksi monitoimilaitteessa hämmennystä herättänyt osa on tolppa, jonka ympärille on pujotettu autonrenkaita. Monille niiden käyttätarkoitus voi aluksi olla epäselvä. Matleena Koskisen mukaan niihin voi purkaa ylimääräisen energiansa potkimalla.
– Jos lomarahaleikkaukset tai työajanlyhennykset ottavat päähän, voi tätä tulla potkimaan, hän nauraa ja suuntaa muutaman potkua rengasröykkiötä kohti.