Pyölniittupäivä sunnuntaina

0

Pyölniittupäivää vietetään August Pyölniitun museolla sunnuntaina kello 12-15. Päivän teemana on käsitellä August Pyöniitun kehittelemää neoturpiinia.
Päivän ohjelmassa on museo-opastus kello 12.30, jonka jälkeen kello 13 tuotekehityspäällikkö Arsi Saukkola ja museonjohtaja Johanna Lehto-Vahtera keskustelevat neonturpiinista. Ohjelman päättää elokuvaesitys kello 14.30, jolloin nähdään Into Salvelan lyhytelokuva Aku.
Paimiolainen pienviljelijä August Pyölniittu haaveili jo nuorena miehenä urasta keksijänä. Pyölniitun mielessä oli innovaatioita, joiden tavoitteena oli vapauttaa ihmiskunta ruumiillisesta työstä ja edistää onnellisuutta.
Pyölniitun varhaiset keksintöideat olivat hyvin käytännönläheisiä, mutta usein vaikeaselkoisia.
Pyölniittu oli ahkera lukija ja tuottelias kirjoittaja, joka oli käynyt kansakoulun ja rippikoulun sekä suorittanut Kansanvalistusseuran kirjeopistossa fysiikan kurssin. Hänen käsikirjoitustensa laajuus on yli 10 000 sivua, jotka sisältävät esseekirjoituksia, keksintöpiirustuksia ja laskelmia. Pyölniitun varhaisia Keksintöpiirustuksia -sarjan tekstejä ja irtosivuja on säilynyt jo vuodelta 1905. Kaikkiaan hän kehitteli yli sataa keksintöä.