KAARINA Henkilöauto suistui lauantain vastaisena yönä kello 03.30 Kaarinassa moottoritiellä Raadelman risteyksen lähellä keskikaiteeseen. Kuljettajana ollut mies puhalsi alkometriin 1,5 promillea. Mies vietiin ambulanssilla Tyksiin tarkastettavaksi.
Alustavasti vaikutti siltä, että hän ei loukkaantunut vakavasti. Auto ja kaide vaurioituivat. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.
Poliisi oli suorittamassa rattijuopumusvalvontaa Kaarinassa Saaristotiellä sunnuntaina, kun klo 8.45 aikaan paikalle ajoi 62-vuotias mies henkilöautolla. Mies puhalsi tarkkuusalkometriin reilun promillen lukemat. Illalla partio pysäytti kello 23.05 Kaarinassa moottoritiellä henkilöauton, jonka mieskuljettaja puhalsi alkometriin 2,60 promillea. Lisäksi huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille, eikä kuljettajalla ollut voimassa olevaa ajokorttia ja auto oli otettu luvatta käyttöön.
Miehiä odottavat syytteet rattijuopumuksesta ja muistakin rikoksista.