Sauvon sähkökatkot ihmetyttävät

0

Sauvolainen Kunnallislehden lukija otti toimitukseen yhteyttä ja kertoi Sauvoa parisen kuukautta piinanneista lyhyistä sähkökatkoista. Katkot ovat Osmalahdessa asuneen ilmoittajan mukaan noin muutaman sekunnin mittaisia, mutta ne ”laittavat kaikki kodinkoneet alas”. Yksi kodinkone oli myös rikkoutunut. Sähkökatkoksia syntyi lukijan mukaan aivan tavallisina päivinä ilman ukkosmyrskyjä tai muita sääilmiöitä.
Sähköverkkoyhtiö Carunasta kerrotaan, että Sauvossa on ollut joitakin sähkökatkoja viime aikoina.
– Kyseessä ei ole mitään erityislaatuista tai poikkeavaa, mutta sähkönjakelussa on ollut muutamia keskeytyksiä. Näitä on ollut kolmenlaisia viimeisen kahden ja puolen kuukauden aikana. Kaksitoista jälleenkytkentää, eli lyhyttä räpsyä, kahdeksan suunniteltua työkeskeytystä, sekä yllättäviä vikakeskeytyksiä, Essi Hietanen Carunan viestinnästä kertoo.
Jälleenkytkennät, eli lyhyet räpsynnät koskivat Sauvon alueella yhteensä 4636 asiakasta kyseisellä ajanjaksolla.
– Sekunnin mittaiset räpsyn tyyppiset katkot johtuvat keskijänniteverkon automaattisista suojaustoimenpiteistä. Niillä pyritään estämään pidemmän sähkökatkon syntyminen. Yleensä minuutin ajan kestäneiden jälleenkytkentöjen aikana hetkellinen vika ehtii poistumaan itsestään, Hietanen kertoo.
Suunnitellut työkeskeytykset on tehty pääasiassa sähköverkon parannustöiden takia. Katkoja tuli tällöin 323 asiakkaalle.
– Infoamme asiakkaita niistä katkokortilla tai Carunan Sähkövahti -palvelun kautta. Sähkövahti lähettää asiakkaalle ilmoituksen tekstiviestillä tai sähköpostitse mahdollisista tulevista katkoista. Palvelu on maksuton ja kertoo myös runkoverkon vikakeskeytyksistä, Hietanen neuvoo.
Yllättäviä vikakeskeytyksiä on syntynyt Sauvossa tuulesta, myrskystä tai rakenneviasta johtuen. Lisäksi tilastoista löytyi yksi tuntematon vika, jota sähköyhtiö nyt selvittää. Näistä syistä sähkökatkon koki 2252 asiakasta.
Vaikka luvut kuulostavat suurilta, ovat ne kuitenkin Hietasen mukaan normaalissa mittakaavassa.
– Ne ovat kaikki olleet normaaleja määriä. Suurin osa vioista poistuu pienen räpsyn jälkeen ja ne ovat osa suojausjärjestelmää.
Entä miten on vioittuneiden kodinkoneiden laita?
– Pääsääntöisesti laitteiden pitäisi kestää sähkökatkot ja räpsyt. Nämä jälleenkytkentämäärät ovat tyypillisiä, vaikka ne varmasti ihmetyttävät ja ovat harmillisia, etenkin jos jokin laite on mennyt rikki, Hietanen kertoo.
Caruna aikoo jatkossakin parantaa sähköverkkojaan.
– Ilmajohtoja maakaapeloidaan muun muassa tällä hetkellä Sauvon eteläpuolella, joten jatkossa ilmastollisista syistä johtuvat sähkökatkot voivat vähentyä.

Lue lisää 25.7.2017 lehdestä